torstai 18. huhtikuuta 2013

Vitonen

Mun ensimmäinen vitonen.

Tai oon mä sen ehkä aiemminkin putkeen juossut, mutta kelloa vastaan enkä kuljettua matkaa ole kyttäillyt. Mutta nyt mentiin matkaa vastaan, eikä kateltu kelloa. 

Ja voi jestas miten helppo oli vitonen. Helpolla meinaan nyt kevyttä. Kävelin alkuun ja loppuun 5min ja siinä välissä juoksin pelkästään tuon vitosen. Loppukävelyjen aikana pohdin, että tekisinkö vielä yhden ekstrakierroksen, juoksisinko vielä vähän lisää... Nauroin itselleni. Puoli vuotta sitten kun joku olisi sanonut mun juosseen putkeen 5km ja sen jälkeen steppaillut paikallaan että kun tahtoo lisää - oisin ehkä nauranut silloinkin ja käskenyt suksimaan suolle. Tänään vitonen irtosi siis keveästi, jopa aikaan 20min mikä sisältää yhdet pissat ja kahdet isommat tavarat mukana kipittäneeltä koiralta. Silloinhan aika kuluu mutta matka ei lisäänny, joten vitonen saattaa hyvin irrota alle 20 minuuttiinkin. Ja kelloa vastenhan en juossut - menin itelle sopivaa hyvää rytmiä ja katsoin ensimmäistä kertaa matkaa/aikaa kun jäljellä oli 200 metriä juostavaa. Olin katsonut siis etukäteen kartasta n. 5 km lenkin juuri siksi, ettei koko ajan tarvitse puhelinta pällistellä saati pohtia mihin päin lähtisi jottei lenkki liian lyhyeen lopu tai tule haukattua taas liian suurta palaa.
Hyvä fiilis tästä.

Mätäjoen vierustaa tänään aamulla

Tässä ihan meidän nurkilla järjestetään ensi kuussa ensimmäistä kertaa Mätisjuoksu, joka on nimensä saanut tästä meidän lähi"ojasta" nimeltään Mätäjoki. Juoksussa saa valita 3, 7 tai 15km ja ottaen huomioon mun kympin tavoitteen kuun loppuun, tuo seiska näyttää oikein hyvältä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti