Jo helpottaa

Mä olen äärimmäisen yllättynyt siitä, miten nopeasti muutokset tuntuu. Enkä puhu nyt senteistä enkä kiloista, saati grammoista.

Mun kuntohan oli ihan täysin nollissa vielä viime sunnuntaina. Jos vahingossakin olin joutunut juoksemaan yli 100 metriä, keuhkoon pisti ja jalat painoivat tonnin -> äkkiä kotiin sohvalle tunniksi lepäämään ja tankkaamaan kaloreita että toipuu.

Maanantainahan tein heti ensimmäisenä päivänä toistaiseksi pisimmän lenkin, pituudeltaan sen reilu 6 km. Turha yrittääkään valehdella, että olisin juossut koko matkan.. Eiei. Saatoin juosta 30metriä, kävellä 100 ja juosta 50. 100 metriä oli ehkä pisin pätkä minkä jaksoin hikisesti juosta samalla kun taistelin sitä tunnetta vastaan, että jalat pettävät alta. Se oli oikeasti rankkaa ja olin sen lenkin jälkeen varma, että seuraavana päivänä en pysty juoksemaan ja pitää vain koittaa toipua siitä päivästä. 

Pöh ja pah. Koko projektin isoimman virheen olisin tehnyt, jos olisin seuraavan päivän maannut laakereillani potemassa sitä, kun lihaksiin sattuu. Onneksi tein kuitenkin toisinpäin ja lähdinkin aamulla klo 9 suoraan juoksemaan jo ennen kuin ehdin edes rekisteröidä koko lihaskipua aamukoomassani. Päivän mittaan huomasin, että lihaskipua ei ollutkaan. Uskon, että aamun lenkki auttoi siihen paljon. 

Kolme päivää on lenkkeilyä kaksi kertaa päivässä siis takana ja eilen aamulenkillä huomasin jaksavani jo juosta kovempaa ja ilman että mietin koko ajan jalkojani ja sitä kuinka väsyneiltä ne tuntuvat. Iltapäivälenkillä kävin vain reippaalla kävelyllä, sillä sain mukaani seuraa joka ei innostunut juoksemisesta. Korvasin juoksemisen siivoamalla iltapäivällä hikipäissäni koko talon - imuroiden, pesten lattiat ja hinkaten sitä ja tätä. Ei se nyt ihan kuntoilusta käy mutta polttanee kaloreita joka tapauksessa.

Olen ottanut lihaskuntotreenin nyt mukaan joka aamuiseksi lenkin jälkeiseksi kuntoiluksi. Sen tuloksia odotan vielä, sillä punnerrukset ja kiitoratapidot ovat täyttä tuskaa nyt. Onneksi multa löytyy kuitenkin sisua sitten kun olen saanut jotain aloitettua. Mun selkärangattomuus kun pesii siellä aloittamisen vaikeudessa. Kun vauhtiin pääsen, niin ennemmin on ongelma lopettaa: juostessa vaikka päätän päämääräksi tuon yhden tietyn valotolpan, jos vaan pystyn juoksen mielelläni paljon pidemmälle. Vaikken jaksaisikaan, en pysähdy senttiäkään ennen tolppaa vaan mielummin kaksi askelta jälkeen.

Lyhyesti siitä miten ruokailu on sujunut: nimittäin ihan ok. En ole sen suhteen nihilistinatsi, vaan olen syönyt kotitekoisia sämpylöitä voilla ja meetvurstilla, mutta vain yhden aina kerrallaan enkä kolmea kuten ennen. Olen syönyt välipalaksi marjasmoothieita (enkä sitä sämpylää) ja aamupalaksi kaurapuuroa mehukeitolla (48kcal aamiainen ja olen ihan täynnä!! Yhden sämpylän - kahden puolikkaan - aamiainen taas 300-350kcal ja hyvä jos nälkä lähtee). Vielä kun pysyisi viikonloppunakin erossa herkuista, niin tämä menisi juuri niinkuin pitää.

Voisin summata nämä ajatukseni nyt yhteen kappaleeseen: 

Kaikki vaikeus on ensimmäisessä ja toisessa kerrassa/päivässä. Niistä pääsee yli sisulla ja loppu hoituu itsekseen. Nyt kolmen päivän jälkeen huomaan yleisen jaksamisenkin parantuneen. Olen päivällä aktiivisempi, nukun yöllä paremmin. Yleinen hyvinvointi on kasvanut eksponentaalisesti. Nyt iso tsemppi kaikille jotka tätä jahkaa ja odottaa parempaa aikaa. Parempi aika on nyt! Vielä ehtii kesäkuntoon 2013!

You can do it too!